Asuintontit
Päättyneet tonttihaut
Humalamäen alue rakentuu Lempäälään Vanattarantien varrelle avaran ja kumpuilevan peltomaiseman keskelle. Läheltä löytyy runsaasti ulkoilumahdollisuuksia ja hiihtolatuja. Alueelle on varattu paikka myös päiväkodille. Lähimpään alakouluun on matkaa kilometrin verran.
Omakotitontteja oli haettavana yhteensä 33 kappaletta. Tonttien koko vaihtelee 736 m2 ja 1123 m2 välillä. Lisäksi haettavana oli 11 kaupunkipientalotonttia, jotka ovat kooltaan keskimäärin noin puolet omakotitonttien koosta. Tontit jaetaan arpomalla hakuajan päätyttyä toukokuun lopussa.
Humalamäki esite
Humalamäki rakentamistapaohje.pdf
Humalamäki kaava.pdf
Saikan asuntomessualue
Asuntomessualueen jatkuvassa haussa olevat tontit voit tarkistaa täältä.

Vuokratontit
Vuokratontin lunastaminen
Kunnan vuokratontin voi lähtökohtaisesti lunastaa vuokra-aikana vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti. Vuokratontin lunastusasioissa voit ottaa yhteyttä tontti-insinööriin.
Vuokratontin siirtäminen uudelle omistajalle
Uuden vuokralaisen tulee lisäksi hakea vuokraoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta kuuden kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoituksesta. Tarkemmin vuokraoikeuden rekisteriöinnistä voit lukea täältä.
Vuokratontin voi pääsääntöisesti siirtää uudelle omistajalle. Oman vuokratontin vuokrasopimuksen siirto-oikeus on kirjattu maanvuokrasopimukseen, josta se kannattaa tarkistaa. Vuokrasopimuksen siirrosta uudelle omistajalle tulee aina ilmoittaa kirjallisesti kunnalle ja ilmoituksen oheen on liitettävä jäljennökset siirtoasiakirjoista. Ilmoitus tulee tehdä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun siirto on tapahtunut. Ilmoituksen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi.